Takaisin 4.1.2022

Uusi vuosi ja uusia kasvoja Gaialla

Uusi vuosi on käynnistynyt vauhdilla, mutta vielä viime vuoden loppupuolella Gaialla oli ilo toivottaa tervetulleeksi kolme uutta huippuosaajaa, kun Alina Matula, Mikko Eklund ja Jenni Nurmi liittyivät vahvuuteemme joulukuussa.

 

Avustavan asiantuntijan roolissa Gaialla aloitti Helsingin yliopistossa ympäristö- ja luonnonvaraekonomiaa opiskeleva Alina Matula. Alina työskentelee Gaialla aluksi osa-aikaisesti, sillä puolet viikosta hän kirjoittaa finanssisektorin mahdollisuuksista ja vaikutuspotentiaalista luontokadon ehkäisyssä käsittelevää graduaan. Alinan kokemus ja osaaminen liittyvät yritysvastuuseen, kestävään rahoitukseen ja vastuulliseen sijoittamiseen. Viimeksi hän työskenteli työeläkeyhtiö Varmassa vastuullisen sijoittamisen analyytikkona.

 

Liiketoimintapäällikkönä roolissa joulukuussa aloittanut Mikko Eklund on jo saanut Gaian käytäväkeskusteluissa epävirallisen metsänhoitajan tittelin. Tämä osuu lähelle totuutta, onhan Mikko opiskellut maisteriksi metsäkaupunki Joensuussa, pääaineenaan tosin maantiede. Työuransa aikana Mikko on työskennellyt monipuolisesti paikkatiedonhallinnan asettamien haasteiden parissa. Gaialle hän siirtyi Geologian tutkimuskeskuksesta (GTK), jossa hän toimi viimeiset viisi vuotta digitalisaatio- ja strategiajohtajana. Synergian johtamisesta MBA-tutkinnon lopputyönsä tehnyt Mikko on parhaimmillaan strategiatyössä sekä johtamisen ja ekosysteemikehittämisen teemoissa. 

 

Niin ikään vanhemman asiantuntijan roolissa aloittaneen Jenni Nurmen erityisosaamisalueena on erityisesti rakennetun ympäristön kiertotalous ja suurivolyymiset sivuvirrat. Viimeiset vuodet Jenni on toiminut oman yrityksensä kautta erilaisissa mielenkiintoisissa projekteissa muun muassa End of Waste -menettelyihin ja jäteperäisiin polttoaineisiin liittyen. Aiemmin Jenni työskenteli kiertotalousyhtiö Ecolanilla infraliiketoiminnan päällikkönä.  Kauppatieteiden maisterin koulutuksen lisäksi Jenni on täydentänyt osaamistaan myös infrarakennusmestarin opinnoilla.