Sellosta ilmastoneutraali

Gaia News | 24.09.2019

Kauppakeskus Sellon pitkäjänteinen työ ilmasto- ja ympäristövaikutusten mittaamiseksi ja pienentämiseksi tuottaa tuloksia. Ensi vuonna Sellosta tulee Suomen ensimmäinen ilmastoneutraali kauppakeskus.

Kauppakeskus Sello on jo kymmenen vuoden ajan järjestelmällisesti laskenut, raportoinut ja pienentänyt ilmasto- ja ympäristövaikutuksiaan ja onnistunut vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä yli 60 prosenttia. Vuodesta 2020 alkaen Sello on hiilineutraali. Vuoden 2019 osalta Sello kompensoi päästöt kiinteistön käytön osalta. Yhteistyö kestävän liiketoiminnan konsulttiyhtiö Gaian kanssa on keskittynyt luotettavaan ja asiantuntevaan päästölaskentaan ja päästövähentämisen ja kompensoinnin suunnitteluun.

”Vaikka yhteistyö on tuottanut tulosta teknisten ratkaisujen johdosta, onnistumisen ydin on vahva tahtotila ja yhteistyöhön sitoutuneet kumppanit”, sanoo Sellon toimitusjohtaja Matti Karlsson.

”Sello on alansa edelläkävijä. Sen asiakkaille, vuokralaisille, omistajille ja henkilökunnalle ympäristöasiat ovat tärkeitä. Sello pystyy tarjoamaan kestävän kauppapaikan vuokralaisilleen. Ilmastoneutraalisuus vahvistaa edelläkävijyyttä ja tukee Sellon liiketoimintatavoitteita”, Gaian hallituksen puheenjohtaja Pasi Rinne sanoo.

Kauppakeskus Sellon hiilidioksidipäästöt laskettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Laskenta on toiminut tärkeänä mittarina ja ohjauskeinona. Tulosten pohjalta on tunnistettu merkittävimmät päästölähteet ja seurattu erilaisten toimenpiteiden vaikutuksia. Vuonna 2015 Sello saavutti LEED EB Platinum -ympäristöluokituksen (Leadership in Energy and Environmental Design) ensimmäisenä kauppakeskuksena Euroopassa.

Vuonna 2018 Sellon kokonaishiilidioksidipäästöt olivat 5 915 tonnia. Hiilijalanjälki vastaa 8 meno-paluu-lentoa Suomesta Teneriffalle. Päästölaskentaan lisättiin hankitun energian epäsuorat päästöt, mutta vertailukelpoiset päästöt vähenivät viisi prosenttia edellisestä vuodesta.

”Sello laajentaa päästölaskentaansa myös jatkossa. Vain kattavan ja laadukkaan tiedon avulla voi toteuttaa tehokkaita toimenpiteitä matkalla kohti hiilineutraalisuutta”, Sellon toimitusjohtaja Matti Karlsson sanoo.

Tärkein on energia

Uusiutuvilla energiamuodoilla on Sellon ympäristövaikutusten pienentämisessä keskeinen asema. Kauppakeskus on toiminut uusiutuvalla energialla tuotetulla sähköllä jo vuodesta 2010. Vuoden 2019 alussa kauppakeskus solmi sopimuksen uusiutuvalla energialla tuotetun kaukolämmön hankinnasta.

Nyt kauppakeskuksen käyttämä energia tuotetaan sataprosenttisesti uusiutuvilla energiamuodoilla. Tulevina vuosina kauppakeskuksen kuluttama sähkö ja lämmitys eivät siis tuota lainkaan hiilidioksidipäästöjä. Yksinään tämä toimenpide pienentää hiilijalanjälkeä 35 prosenttia.

Viime vuosina Sellossa on toteutettu useita säästötoimenpiteitä, jotka vähentävät energiankulutusta. Esimerkiksi sähkönkulutus on laskenut noin 20 prosenttia. Päästöjä on pienennetty myös jätehuoltoa kehittämällä. Lisäksi Sellon yhteistyökumppani L&T on vuodesta 2018 asti mitätöinyt kauppakeskuksen jätehuollon aiheuttamat päästöt EU:n päästökauppajärjestelmässä.

Asiakkaiden kanssa kohti hiilineutraalisuutta

Vuodesta 2009 asti Sello on omien päästöjensä lisäksi selvittänyt myös asiakkaiden liikkumisen aiheuttamia päästöjä. Kun mukaan lasketaan myös asiakkaiden ja henkilökunnan matkat kauppakeskukseen, vuoden 2018 Sellon kokonaishiilidioksidipäästöt olivat 11 915 tonnia. Arvioiden mukaan yli puolet asiakkaista käyttää jo nyt vähäpäästöistä tai päästötöntä julkista liikennettä tai liikkuu kauppakeskukseen pyörällä tai kävellen. Suurin osa päästöistä syntyykin autoilusta.

”Monille asiakkaille ja kauppakeskuksen työntekijöille auto on välttämätön kulkuväline. Siksi tärkeintä on tehdä puhtaasta liikkumisesta helppoa. Kehitämme jatkuvasti uusia mahdollisuuksia päästöjen vähentämiseen, mutta olemme samalla selvittäneet erilaisia tapoja kompensoida eli hyvittää asiakkaidemme liikkumisesta aiheutuvat päästöt, joilla asiakkaat voivat osallistua ilmastotalkoisiin kompensoimalla eli hyvittämällä omaa liikkumistaan”, Matti Karlsson sanoo,

Sellon hiilijalanjälkilaskenta on laadittu kansainvälisen GHG Protocol -menetelmän mukaisesti. Laskentaa on toteuttanut ympäristöasioissa kumppaninamme toimiva kestävän liiketoiminnan konsulttiyritys Gaia Consulting. Tulokset on esitetty niin kutsuttuina Market based -päästöinä. Kun päästölaskennassa huomioidaan asiakkaiden liikkuminen, vuonna 2018 Sellon Market based -päästöt olivat noin 11 900 tCO2. Vertailun vuoksi Location based -päästöt olivat noin 14 400 tCO2. Market based -laskennassa on huomioitu ostettu sähkö- ja kaukolämpötuote (esim. vihreä sähkö), kun taas Location based -laskennassa päästökertoimena käytetään Suomen energiantuotannon yksikköpäästöä.