Takaisin 22.2.2022

Esittelyssä kaksi uutta kasvoa Gaialla

Tammikuussa työt Gaialla aloittivat myös Anna-Elina Vilén ja June Park.  

 

Avustavana asiantuntijana Gaialla tammikuussa aloittanut Anna-Elina Vilén on pian valmis vesi- ja ympäristötekniikan diplomi-insinööri Aalto-yliopistosta. Anna-Elinan osaamisalueita ovatkin elinkaariarviointi, hiilijalanjälkilaskenta sekä talous- ja jätevedenpuhdistus. Hänen HSY:lle tekemänsä diplomityö käsitteli vedenpuhdistuksessa käytetyn aktiivihiilen ympäristövaikutuksia. Opintojensa ohella Anna-Elina on opettanut Aalto-yliopistossa ja työskennellyt Väylävirastossa rataverkon energiatase- ja laskutusjärjestelmän kehitystehtävissä. Gaiassa työskentelyn kautta hän haluaa auttaa asiakkaita oikeaan suuntaan vastuullisuustyössä tiedepohjaisten ja mitattavien ratkaisuiden avulla. 

 

Tammikuussa Gaialla aloitti myös uusi graafikko June Park. June on vastavalmistunut taiteen maisteri Aalto-yliopistosta. Viimeksi hän on työskennellyt Helsingin kaupungilla digitaalisen palvelumuotoilun tehtävissä. Graafikkona June suunnittelee ja kehittää graafista viestintää sekä datan visualisointia Gaian viestintäkanavissa ja asiakasprojekteissa. Gaiaan hänet toi halu luoda yhteiskunnallista vaikuttavuutta muotoilun kautta. Junen ydinosaamisiin lukeutuvat ihmis- ja vuorovaikutuskeskeinen muotoilu, systeemiajattelu, brändäys ja kuvittaminen. 

 

Tutustu uusiin ja vanhoihin gaialaisiin täällä!