Takaisin 12.9.2008

Hiilineutraali Gaia

Gaian ilmasto-ohjelman mukaisesti mittaamme tarkasti ilmastovaikutuksemme, vähennämme päästöjämme mm. minimoimalla lentomatkustamista ja käyttämällä ympäristöystävällisiä ja kestäviä tuotteita. Etsimme kaiken aikaa uusia keinoja kasvihuonekaasujen vähentämiseksi. Kompensoimme sen osuuden ilmastojalanjäljestämme, jota emme pysty itse pienentämään. Kompensointi toteutetaan investoimalla muualla toteutettavaan puhtaan energian ilmastohankkeeseen, jossa saadaan aikaan vastaava ilmastopäästöjen väheneminen.

Hiilijalanjälki

Lähes kaikella ihmisen toiminnalla on hiilijalanjälki, joka kertoo kuinka paljon kasvihuonekaasupäästöjä syntyy toiminnastamme. Hiilijalanjäljen mittarina käytetään hiilidioksidiyksikköä. Keskeiset päästölähteet Suomessa ovat teollisuus, rakennusten lämmitys sekä liikenne. Kotitalouksien päästöistä suurin osa syntyy asuntojen lämmityksestä, yksityisautoilusta ja vapaa-ajan lentomatkustamisesta. Ilmastopäästöjä syntyy myös välillisesti esimerkiksi ruuasta, jonka jalanjälkivaikutus on jopa neljännes keskimääräisen kotitalouden hiilijalanjäljestä.

Koko maailman kasvihuonekaasuvaikutukset syntyvät enimmäkseen epätaloudellisesta uusiutumattomien energialähteiden käytöstä – etenkin fossiilisten polttoaineiden yhä lisääntyvästä käytöstä. Katoavat metsät ovat jopa 25 % hiilijalanjäljestä ja karjatalous aiheuttaa jopa 18 % kasvihuonekaasupäästöistä. Suomen aiheuttamat kasvihuonepäästöt ovat noin 0,2 % maailman ilmastopäästöistä. Kunkin suomalaisen hiilijalanjälki on keskimäärin noin 12,6 kiloa hiilidioksidivastaavaa kasvihuonekaasua vuodessa. Tällä luvulla suomalaiset ovat yksi eniten ilmastoa kuormittava kansa.

Hiilijalanjäljen voi laskea

Yhä useammat yritykset ja organisaatiot tuntevat toimintansa aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt. Myös yksittäiset kuluttajat osaavat vaatia tietoja ilmastovaikutuksista ja laskea esimerkiksi internetistä löytyvillä laskureilla mm. matkustamisvaihtoehtojen aiheuttamia päästöjä. Juuri nyt on meneillään merkittäviä tutkimuksia, joissa lasketaan mm. elintarvikkeiden, tavallisten kulutustavaroiden ja eri energiamuotojen ilmastovaikutuksia. Useat kansainväliset yritykset ovat lanseeranneet tuotteita, joiden tuoteselostuksissa kerrotaan seikkaperäisesti ilmastovaikutuksista.

Hiilijalanjälkeä voi pienentää – ja samalla pienentää kustannuksia

Kun tietää mistä hiilijalanjälki syntyy, sitä voi myös pienentää. Energian kulutusta voi usein pienentää yksinkertaisin toimenpitein ja energialähteitäkään ei ole mahdoton muuttaa. Oman auton käyttöä voi usein järkeistää ja bensankulutusta pienentää ajotapoja muutamalla. Uudis- ja korjausrakentamisen vaikutukset ovat myös merkittävät. Lisäksi pelkästään kulutustottumuksia muuttamalla – esimerkiksi pitämällä sisälämpötilan 21 ˚C ja kiinnittämällä huomioita lämpimän veden käyttöön – päästään merkittäviin päästöpienennyksiin, jotka näkyvät suoraan myös lompakossa.

Useilla itseään kunnioittavilla ja hyvin johdetuilla yrityksillä on ilmasto-ohjelma, jossa määritellään ilmastotavoitteet ja määritellään toimenpiteitä ja vastuita päästöjen pienentämiseksi. Lisäksi useat kunnat ja kaupungit ovat tehneet merkittäviä ilmastopoliittisia ohjelmia. Usein päästötoimenpitein päästään myös merkittäviin kulujen leikkauksiin. Useissa tapauksissa Gaian toteuttamien hiilijalanjälkihankkeiden avulla pystytään saavuttamaan lähes välittömästi kustannussäästöt, jotka ovat suuremmat kuin hankkeen kustannukset.

Gaian hiilijalanjälki

Gaialla on oma ilmasto-ohjelma, johon on sitoutunut koko yhtiön henkilökunta. Olemme laskeneet toiminnastamme aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt ja seuraamme niitä systemaattisesti. Suosimme julkisia kulkuvälineitä, minimoimme lentomatkustamista ja ostamme ympäristöystävällisiä toimistotuotteita. Yritämme kaiken aikaa löytää uusia keinoja vähentää aiheuttamaamme ilmasto- ja ympäristökuormitusta.

Vuonna 2007 Gaian hiilijalanjälki oli 68,8 tn CO2. Tästä jalanjäljestä 65 % syntyi liikematkustamisesta, 17 % tilojen lämmittämisestä, 10 % kodin ja työpaikan välisistä matkoista ja 4 % sähkönkulutuksesta. Työntekijää kohti hiilijalanjälkemme oli 3,82 tn CO2.

Tavoitteenamme on hiilijalanjäljen jatkuva pienentäminen. Se osuus hiilijalanjäljestä, jota emme pysty itse pienentämään, kompensoidaan muualla toteutetuilla ilmastohankkeilla, joissa saadaan aikaan vastaava ilmastopäästöjen väheneminen. Vuoden 2007 aikana syntyneen hiilijalanjäljen kompensointi on päätetty tehdä hankkimalla vapaaehtoisia päästövähennysoikeuksia, jotka syntyvät puhtaan energian hankkeesta Madagascarissa. Yhteistyökumppanimme on myclimate.

  • Lue lisää hiilijalanjäljestämme:
  • Lue lisää Gaian hiilijalanjäljen hallintapalveluista:

Kirjoittaja: Pasi Rinne, Hallituksen puheenjohtaja, Gaia Group