Gaia News 2009
The review of the state and quality of scientific research in Finland (in Finnish)
Suomen Akatemian tänään julkistama arvio Suomen tieteen tilasta ja tasosta osoittaa merkkejä kehityksen notkahtamisesta.
Suomen tutkimusjärjestelmä ja tutkimus ovat olleet monilla mittareilla mitattuina OECD-maiden kärkiryhmässä viimeisten 10 vuoden aikana. Suomen Akatemian julkistaman arvion mukaan suomalaiseen tutkimus- ja kehitystyöhön on kuitenkin viime aikoina saatu huolestuttavan suppeasti ulkomaista rahoitusta. Myös suomalaisten tutkijoiden liikkuvuus on vähentynyt.
Arviointiraportin mukaan suomalaisen tiede-elämän myönteisiä piirteitä puolestaan ovat mm. tutkimus- ja kehitystyön kansantuoteosuus ja yritysten tutkimus- ja kehitysinvestoinnit sekä tutkijoiden määrä yhteiskunnassa.
Raportissa esitetään useita kehittämiskohteita. Suomen
Akatemia esittää, että tieteellisen tutkimuksen tuloksellisuuden ja laadun
kehittämiseksi on laadittava kymmenvuotinen kansallinen strategia.
Suomen tieteen tila ja taso -raportin laadintaan osallistui yli 400 asiantuntijaa.
Gaia oli mukana
toteuttamassa kahta arvioinnissa hyödynnettyä selvitystä, joista toinen
analysoi Suomen tieteellisen tutkimuksen kansainvälistymistä ja toinen
kansallista huippuyksikköohjelmaa.
Suomen tieteen tila ja taso -raportti on saatavilla Suomen Akatemian
verkkosivuilla www.aka.fi/julkaisut
Lisätietoja:
Mari Hjelt, etunimi.sukunimi@gaia.fi, puh. (09) 6866 6240, gsm 040 8236991



