Gaia News 2009
Evaluation of Finnish Center of Excellence programme published (in Finnish)
Suomen Akatemian tilaama ja Gaian toteuttama arviointi kansallisten tutkimuksen huippuyksikköohjelmien yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta julkistettiin tänään. Arvioinnin perusteella huippuyksikköohjelmat ovat onnistuneet tavoitteissaan hyvin.
Parhaiten ohjelmien vaikutus näkyy huippututkimuksen toimintaympäristön kehittämisessä ja tutkijankoulutuksessa. Tulevaisuudessa huippuyksiköiden määrää pitäisi kuitenkin vähentää ja yksikkökohtaista rahoitusta lisätä.
Arvioinnin suosituksissa esitetään, että huippuyksikköohjelmia jatkettaisiin ja niiden valinnan ensisijainen kriteeri olisi jatkossakin tieteellinen laatu. Yliopistojen ja tutkimuslaitosten roolin huippuyksiköiden tukena pitäisi olla tulevaisuudessa nykyistä merkittävämpi ja aktiivisempi. Huippuyksiköiden pitäisi myös paremmin hyödyntää ohjelmallisuuden tuoma lisäarvo, kuten kansainvälisyys.
Gaia arvioi vuosien 2000–2005 ja 2002–2007 huippuyksikköohjelmakaudet. Tavoitteena oli selvittää, millä tavoin tutkimuksen huippuyksikköohjelmat ovat edistäneet huippuyksikköstrategian mukaisia yhteiskunnallisia tavoitteita ja tutkimuksen käytännöllisiä vaikutuksia.
Huippuyksikköohjelmat on perustettu kehittämään luovia
tutkimusympäristöjä, joissa kansainvälisesti kilpailukykyinen tutkimus yhdistyy
korkeatasoiseen tutkijankoulutukseen. Suomen Akatemian nimeämiä tutkimuksen
huippuyksiköitä on ollut 1990-luvulta alkaen.
Suomen Akatemian
tiedote ja raportti huippuyksikköohjelmien arvioinnista 11.2.2009 löytyvät alla olevista linkeistä.
Academy of Finland - Press release (in Finnish) 11 2 09 (pdf) (39.1 KB)
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Mari Hjelt,
Gaia Consulting Oy, puh. (09) 6866 6240, gsm 040 823
6991, mari.hjelt(at)gaia.fi
Tiedeasiantuntija Pasi Sihvonen, Suomen Akatemia, puh. (09) 77488 434, gsm 040 7799 335,
pasi.sihvonen(at)aka.fi



