Kolumnit

5.10.2009

Maailmanloppuun 25 vuotta

Sri Lankan ympäristöministerin huoneessa oli kuumaa ja ahdasta keväällä 2005 tavatessani ensi kerran Julian Caldecottin, englantilaisen ympäristötutkijan. Nelisenkymmentä asiantuntijaa oli Julianin kanssa kartoittanut kilometri kilometriltä tsunamin aiheuttamia ympäristötuhoja Sri Lankan rannikolla. He raportoivat, että yli 60 000 juomavesikaivoa oli saastunut, suuri osa rannikkoalueen vesijohtojärjestelmästä rikkoutunut ja veden levittämät yhdyskunta- ja teollisuusjätteet aiheuttivat terveysongelmia.

Alueilla, joilla mangrovemetsät ja koralliriutat olivat jäljellä, tuhot olivat pienempiä. Se oli merkittävä havainto, joka ei kuitenkaan lohduttanut ketään. Yli 30 000 ihmistä oli kuollut, ja sadattuhannet tarvitsivat apua.

 

Sri Lankan vesijärjestelmä on yksi maailman vanhimmista. Jo tuhansia vuosia sitten saarelle rakennettiin vedenkeruu- ja kastelujärjestelmä. Tavoitteena oli, ettei tippaakaan vuorille satavasta vedestä tuhlata. Järjestelmä rakennettiin ja sitä ylläpidettiin rajakariyalla, jokaisen velvollisuudella palvella kuningasta. Vasta brittiläinen siirtomaahallinto poisti tämän velvollisuuden ja toi vesihallinnon byrokratian tehtäväksi: kaikkien tehtävästä tuli ei-kenenkään velvollisuus.

 

Yksi yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä on toimittaa hyvälaatuista talousvettä, niin että sen hyvälaatuisuuteen uskalletaan uskoa. Suomessakin talousveden riskit on jouduttu viime vuosina huomaamaan lukuisilla paikkakunnilla, kun vesijärjestelmät ovat saastuneet.

 

Vesihuolto tarvitsee voimavaroja. Gaian hiljattain tekemässä VIRIKE-hankkeen kyselytutkimuksessa ilmeni, että noin neljäsosassa Suomen 1500 vesihuoltolaitoksesta ei ole tehty riskikartoitusta lainkaan. Pääosa riskiarvioista kattoi vain oman toiminnan ja teknologian riskit. Ulkopuolisten tekijöiden, kuten tulvien, myrskyjen ja muiden onnettomuuksien, aiheuttamia mahdollisia riskejä tulisi arvioida lisää. Lisäksi meillä on lukuisia pohjavesialueita, joiden vedenottamoilla ei ole suoja-alueita eikä suojeluohjelmia.

 

Suomalaiset kuluttavat paljon vettä. Suomalaisten vesijalanjälki (1700 kuutiota/henkilö/vuosi) on roimasti yli maailman keskiarvon (1200 kuutiota/henkilö/vuosi). Suoran vedenkulutuksen lisäksi vesijalanjälkeen lasketaan käyttämiemme tuotteiden ja palvelujen tuottamisen vaatima vesi. Niinpä yli 40 prosenttia vesijalanjäljestämme muodostuu ulkomailla.

 

Suomessa ostetaan vuosittain jopa 100 miljoonaa litraa pullotettua vettä. Pulloveden käytön vähentäminen säästäisi energiaa ja ilmastoa, sillä pulloveden hiilijalanjälki on ainakin 600-kertainen vesijohtoveteen verrattuna. Jos suomalaisten kotitalouksien kokonaisvedenkulutus saataisiin laskemaan 155 litrasta 100 litraan henkilöä kohden vuorokaudessa, energiaa säästyisi pelkästään lämpimän veden osalta yli 3 TWh vuodessa eli noin 170 000 omakotitalon energiakulutusta vastaava määrä.

 

Suomella on poikkeuksellisen runsaat ja hyvälaatuiset vesivarat. Monet maailman vesiongelmista tuntuvat meillä etäisiltä. Silti niistä lukeminenkin on ikävää: Noin miljardilla ihmisella ei ole mahdollisuuksia puhtaaseen veteen, ja 2,5 miljardia elää ilman juoksevaa vettä ja kunnon käymälää. Vesikriisin takia maailmassa kuolee jopa 5000 lasta päivittäin. Väestön lisääntyminen, kaupungistuminen, saastuminen, teollisuusveden tarpeen lisääntyminen sekä lisääntyvät ruuan- ja energiantuotannon paineet yhdistettyinä ilmastomuutoksen jo aikaansaamiin suuriin muutoksiin tekevät vesivarojen hyvästä hallinnasta monimutkaisen haasteen.

 

Helsingin Sanomat julkisti yhdessä Gaian ja Finnish Water Forumin kanssa tänään (5.10.2009) Helsingissä pidetyssä asiantuntijaseminaarissa Julian Caldecottin teoksen Vesi. Julian Caldecott niputtaa teoksessaan henkeäsalpaavalla intensiteetillä vesihaasteeseen liittyvät megatrendit, uhat ja mahdollisuudet, konfliktit ja luonnononnettomuudet, korallit, mangrovemetsät ja nopeasti kasvavan vesibisneksen. Kirja ei jätä ketään kylmäksi. Ilmastonmuutoksen ja globalisoituneen talouden mukana suomalaisetkin ovat lirissä vesikriisissä, ja moraalinen oikeutemme käyttää yllin kyllin vettä kyseenalaistuu.

 

Hiljattain Julian Caldecott aiheutti keskustelua sanomalla kansainvälisessä eläkerahastojen kokouksessa, että eläkerahastojen investointiaikaväli on 25 vuotta eli suurin piirtein se, minkä verran meillä on aikaa maailmanloppuun. Caldecott on erittäin kurinalainen ajattelija, joka tietää liikaa voidakseen olla kertomatta maailman tilasta. Julian Caldecott kuitenkin uskoo, että ratkaisut löytyvät, sillä muuta vaihtoehtoa ei ole.

 

Gaia – Innovative Solutions for Sustainability

 

Pasi Rinne

Pasi Rinne

Hallituksen puheenjohtaja

Gaia Group Oy


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä