GAIA
Tulosta sivu

Gaian uutiset 2009

12.10.2009

Kemikaaliasetus REACH on tuonut töitä palveluyrityksille

Gaian selvityksen mukaan Euroopan unionin REACH-asetus on luonut uusia markkinoita palveluille, jotka liittyvät esimerkiksi strategiseen konsultointiin, tiedonhallintaan sekä erilaisiin teknisiin ja tieteellisiin palveluihin.

REACH-kemikaaliasetuksen ympärille syntyneestä palvelutarjonnasta ei kuitenkaan toistaiseksi ole muodostunut merkittävää liiketoimintaa. Kasvumahdollisuuksia nähdään erityisesti oikeudellisille palveluille, testaustoiminnalle, rekisteröintiaineiston hallinnalle, konsortioiden välitystoiminnalle, IT-järjestelmille sekä strategiseen konsultointiin liittyville palveluille. Palveluiden tarpeen arvioidaan EU:n alueella olevan 4–26 miljardin euron arvoista riippuen mm. lopullisista rekisteröintimääristä ja tietotarpeista.

 

Selvityksessä tarkasteltiin myös Kemikaalivirasto ECHA:n vaikutuksia pääkaupunkiseudun elinkeinoelämään. Vuonna 2008 ECHAn suorat hankinnat suomalaisilta yrityksiltä olivat yli 5 miljoonaa euroa. Viraston vaikutus pääkaupunkiseutuun nähdään yleisesti myönteisenä pääkaupunkiseudun kansainvälistymisen ja ulkomaisten investointien houkuttelevuuden kannalta. 

 

Selvityksessä oli mukana 125 eurooppalaista REACH-palvelujen tarjoajaa. Selvitys toteutettiin keväällä 2009 ja sen tilasi Gaialta Tekes. EU:n REACH-asetus koskee kemikaalien rekisteröintiä, arviointia, rajoitusta ja lupamenettelyä.

 

Lataa REACH-palveluiden markkinaselvitys, Tekesin katsaus 261/2009 (pdf-tiedosto, 400 Kt)

 

Lisätietoja:


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä